
Talven aikana Suomen Safer Internet -työssä on muun muassa vietetty mediakasvatuksen teemaviikko Mediataitoviikkoa, julkaistu uusia materiaaleja niin lapsille ja nuorille kuin vanhemmille ja kasvattajillekin, sekä suunniteltu tulevia tapahtumia. Lue tuoreimmat FISIC-työn kuulumiset vuoden ensimmäisestä uutiskirjeestä!

Tulevia tapahtumia
Nettivihje on mukana NUORI2025-tapahtumassa
Valtakunnalliset nuorisotyön päivät (NUORI2025) järjestetään Tampere-talolla 1.-2.4.2025. Nettivihjeellä on NUORI2025-tapahtumassa työpaja, jossa käsitellään digitaalisen seksuaaliväkivallan ilmiötä, jossa lapsi tai nuori on videopuhelun, -chatin tai muun videoyhteyden kanssa tekemisissä toisen henkilön (usein aikuisen) kanssa ja tekee videoyhteyden aikana itselleen seksuaalisia tekoja, jotka videoyhteyden toinen osapuoli tallentaa lapsen tietämättä ja mahdollisesti levittää nettiin. Suomessa on viimevuosina tullut esiin muutamia tapauksia, joissa aikuinen on saanut lapsen toimimaan näin. Samalla tekijällä voi olla satoja uhreja. Siksi on tärkeää, että lasten ja nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset tiedostavat ilmiön olemassaolon ja osaavat jakaa tietoa aiheesta.
Työpajassa asiaa käsitellään niin ilmiötasolla kuin myös tapausesimerkkien kautta. Tällä Nettivihje toivoo lisäävänsä ammattilaisten ymmärrystä ilmiöstä ja taitoa puhua aiheesta myös nuorille. Työpaja alkaa 2.4.2025 (toinen messupäivä) klo 9.00 ja se kestää tunnin. Työpajaan on pääsy kaikilla NUORI2025-tapahtumaan osallistuvilla (osallistujien enimmäismäärä on 150 henkilöä).
Myös MLL on mukana NUORI2025 -tapahtumassa
Mannerheimin Lastensuojeluliiton digitaalinen nuorisotyö, auttavat palvelut ja mediakasvatustyö ja MLL:n Järvi-Suomen piirin Selviytyjät-tiimi rantautuvat Tampereelle NUORI2025-tapahtumaan 1.-2.4.2025 oman osaston sekä puheenvuorojen myötä.
MLL:n asiantuntijoiden ohjelmaosioissa pureudutaan seuraaviin nuoria ja digitaalista mediankäyttöä koskettaviin aiheisiin:
• Some, nuoret ja ulkonäköpaineet: miten käsitellä aihetta mediakasvatuksen keinoin?
• Sosiaalinen media ja seksuaali-identiteetin kehittyminen: Mielihyvä ja subjektiivinen kokemus nuorten seksuaalikasvatuksen voimavarana
• Vertaan itteeni jatkuvasti muihin – Miten tukea nuorten hyvinvointia ja mielenterveyttä digiajassa?
Tervetuloa mukaan, tavataan Tampereella!

Mediakasvatusfoorumi järjestetään 22.5.2025
Ennakkotieto: Kansallisen audiovisuaalisen instituutin järjestämä mediakasvatuksen verkostoitumis- ja kehittämistapahtuma Mediakasvatusfoorumi järjestetään torstaina 22.5.2025 Sofia Helsinki -tapahtumatilassa sekä osittain etäyhteydellä. Tarkempi ohjelma sekä lisätietoja ilmoittautumisesta julkaistaan myöhemmin. Merkkaa kuitenkin päivämäärä jo kalenteriisi!
Kansalliset ja kansainväliset kuulumiset
Mediataitoviikko keräsi lähes 2500 osallistujaa ympäri Suomen
Helmikuun toisella viikolla vietettiin mediakasvatuksen teemaviikkoa niin kouluissa ja oppilaitoksissa, nuorisotiloilla, senioriryhmissä kuin kirjastoissa ympäri maan. Mediataitoviikko on osa Euroopan komission lanseeraamaa Safer Internet -päivää, jonka tarkoituksena on edistää hyvinvointia ja turvallisuutta verkossa. Safer Internet -päivää juhlittiin tiistaina 11.2.
Mediataitoviikon tavoitteena on vahvistaa mediakasvatusosaamista, tehdä mediakasvatustyötä näkyväksi sekä edistää eri-ikäisten kansalaisten valmiuksia kriittiseen ja aktiiviseen mediankäyttöön. Mediataitoviikko tarjoaa kymmeniä valmiita materiaaleja mediakasvatukseen, ja tänä vuonna teemaviikon materiaaleissa käsiteltiin etenkin kestävää kehitystä sekä generatiivista tekoälyä.
Viikko tuotettiin yhteistyössä yli 50 kumppaniorganisaation kanssa. Kiitos jokaiselle panoksestanne!
Teemaviikon materiaalit ovat yhä saatavilla osoitteessa www.mediataitoviikko.fi. Mediataidot ovatkin tärkeitä aivan koko vuoden ympäri – materiaaleja kannattaa hyödyntää omassa mediakasvatustyössä myös teemaviikon jälkeen.

Median käyttö kuuluu MLL:n Vanhempainpuhelimessa ja digipalveluissa
Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavat puhelimet ja digitaaliset palvelut ovat osa FISIC-hanketta. MLL:n palvelujen kautta lapsille, nuorille ja vanhemmille tarjoutuu mahdollisuus hakea tukea esimerkiksi digitaalisen mediankäytön kysymyksiin tai huoliin.
MLL:n tuoreessa Vanhempainpuhelimen ja digipalveluiden vuosiraportin 2024 mukaan yleisimmin vanhempien yhteydenotot liittyivät liialliseen mediasisältöjen kulutukseen, lapsen vertaissuhteisiin sosiaalisen median alustoilla, netissä tapahtuvaan kiusaamiseen tai huoleen, että lapsi tai nuori on nähnyt vahingollista sisältöä. Usein kyse oli myös yhteydenottajan tai jonkun läheisen aikuisen median käytöstä. Lisäksi vanhempien yhteydenotoissa puhutti muun muassa vaikeus asettaa yhteisiä pelisääntöjä. Yhteydenottajat kaipasivat tukea ja vahvistusta digitaalisten laitteiden käyttöön ja pelaamiseen liittyvissä tilanteissa. Perheen aikuisilla saattoi olla näkemyseroja esimerkiksi lapsen tai nuoren peliajan tai puhelinajan rajaamisesta.
Lue lisää Vanhempainpuhelimen ja digipalveluiden vuosiraportista 2024.

Nettivihje avasi kyselyn lapsille ja nuorille ikätoverien välisestä seksuaalissävytteisestä viestittelystä ja aikuisen tekemästä groomingista
Pelastakaa Lasten Nettivihje selvittää juuri nyt käynnissä olevalla kyselyllä Suomessa asuvien 11–17-vuotiaiden lasten ja nuorten kokemuksia ja ajatuksia ikätoverien välisestä seksuaalissävytteisestä viestittelystä ja aikuisen tekemästä groomingista. Kyselyssä painotetaan siis kahta teemaa: nuorten välistä seksuaalissävytteistä viestittelyä ja alastonkuvien ja muiden seksuaalissävytteisten kuvien jakamista toisille saman ikäisille sekä netissä tapahtuvaa seksuaaliväkivaltaa nuorten välillä ja aikuisen tekemänä.
Kyselyyn on mahdollista vastata suomeksi ja ruotsiksi 31.3.2025 saakka. Nettivihje pyrkii tavoittamaan kyselyyn vastaajiksi lapsia ja nuoria sekä oppilaitosten että somen kautta. Kyselyssä lapsia ja nuoria ohjeistetaan, että mikäli kysely herättää vaikeita muistoja tai ikäviä tunteita, niistä on tärkeä kertoa turvalliselle aikuiselle, kuten vanhemmalle, koulun terveydenhoitajalle tai nuorisotyöntekijälle. Lapsi tai nuori voi myös ottaa yhteyttä Pelastakaa Lasten nettinuorisotaloon Netariin tai muihin tukipalveluihin.
Kyselyn pohjalta laaditaan selvitys, joka valottaa kyselyn aihepiiriä lasten ja nuorten näkökulmasta. Selvityksen avulla edistetään lapsen oikeutta suojeluun väkivallalta ja lisätään ihmisten tietoisuutta ilmiöstä.
Materiaaleja

Uusittu Lapsi ja media -opas alakoululaisten vanhemmille ja kasvattajille
Miten opastaa lasta turvalliseen ja hyvinvointia tukevaan mediankäyttöön? Mediasta jutteleminen, sen käytöstä sopiminen ja yhdessä tekeminen ovat keinoja vahvistaa lapsen turvallisuutta, digihyvinvointia ja tasapainoista arkea. Vanhemman ohjausta ja läsnäoloa tarvitaan, jotta lapsi voi oppia laitteiden, pelien ja netin parissa tarvittavia taitoja.
Alakouluikäisten vanhemmille ja ammattikasvattajille suunnatussa Lapsi ja media -oppaassa avataan digitaalisen median ilmiöitä ja annetaan vinkkejä mediankäytön käsittelyyn arjessa.
Opas löytyy pdf-muodossa verkosta. Voit tilata painettua opasta myös MLL:n verkkokaupasta.
Lue Lapsi ja media -opas verkossa (pdf)
Tilaa opas MLL:n verkkokaupasta

Nuortennetissä käsitellään nuorten seksuaalista käyttäytymistä digiympäristöissä
Uudet Nuortennetin artikkelit käsittelevät verkossa tapahtuvan seksuaalisen käyttäytymisen, kuten esimerkiksi seksuaalisten viestien tai kuvien lähettämisen iloja, riskejä ja vastuita.
Materiaalissa tarkastellaan muun muassa oikeutta ilmaista seksuaalisuuttaan niin kauan kuin kunnioitetaan muita. Artikkeli sisältää tietoa suostumuksen pyytämisestä ja antamisesta.
Nuortennetin uusi materiaali sisältää nostoja asioista, joita kannattaa miettiä ennen seksuaalisten viestien tai alastonkuvien lähettämistä jollekin, ja vinkkejä turvalliseen tekemiseen.
Lue Itse tuotettu seksuaalinen materiaali -artikkeli tästä.
Lue seksuaalisuudesta ja mediasta Nuortennetissä.
Suorituspaineita pornosta, kavereilta tai mediasta?
Toisessa, Nuortennetissä juuri julkaistussa materiaalissa käsitellään paineita, joita nuoret saattavat tuntea seksiin liittyen. Materiaalin ensimmäinen osa keskittyy pornografiaan ja mediaan ja toinen osa vertaispaineeseen.
Artikkelissa kuvataan pornoa asiaksi, joka voi auttaa normalisoimaan erilaisia seksuaalisuuksia ja seksuaalisia mieltymyksiä, mutta ei anna realistista kuvaa siitä, mitä seksi on.
Artikkelissa käsitellään suostumuksen merkitystä myös pornon jakamisessa ystävien kesken.
Tavoitteena on muistuttaa nuoria lukijoita siitä, että suurimmalla osalla nuorista ei ole laajaa kokemusta seksistä ja että on täysin ok, jos heillä on erilaiset mukavuusalueet kuin ikätovereilla.
Materiaalissa annetaan lisäksi medialukutaitoon liittyviä vinkkejä siihen, mistä löytää luotettavaa tietoa seksuaalisuudesta.
Testi nuorille somesta ja seksuaalisuudesta
Seksuaalisuus on luonnollinen ja keskeinen osa ihmisyyttä kaikissa elämänvaiheissa. Nuortennetin uusi testi käsittelee netin ja somen vaikutuksia seksuaalisuuteen ja kannustaa nuorta pohtimaan omia kokemuksia ja ajatuksia liittyen sosiaaliseen mediaan ja seksuaalisuuteen.
Uutta luettavaa Vanhempainnetissä: nuorten käyttämät somepalvelut sekä tukea lapsen käyttöön tarkoitettujen sovellusten valintaan
MLL:n Vanhempainnetissä on julkaistu uutta materiaalia vanhemmille lasten ja nuorten mediakasvatuksen ja turvallisen mediankäytön tueksi.
Sosiaalisen median palveluja -sivulle on koottu pähkinänkuoressa tietoa nuorten suosimista sosiaalisen median kanavista ja mitä vanhemman on hyvä tietää eri alustoista. Materiaali on suunnattu erityisesti ala- ja yläkouluikäisten vanhemmille, mutta sisältöä voivat hyödyntää myös lasten ja nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset.
Sovelluksia lapsille -artikkeli puolestaan tarjoaa napakat vinkit vanhemmille mitä huomioida, jos on aikeissa ladata lapsen käyttöön sovelluksia älylaitteille sovelluskaupoista.